Itseni rankaiseminen käy päivä päivältä julmemmaksi. Ennen riittivät keinot, joista ei jäänyt jälkiä, mutta nyt se minä vaatii enemmän ja enemmän kipua ja häpeää.
Lauantaina minua ei ahdistanut. Ei tuntunut hyvälle eikä pahalle, kun johdatin itseni potilaskeittiöön. Mittasin vedenkeittimeen kaksi litraa vettä. Kun vesi vielä kiehui, nostin keittimen ja kaadoin veden kahvikuppiini. Sitten avasin keittimen kannen ja kaadoin loput syliini.
Kyllä ihmisestä lähtee paha ääni, kun kunnolla sattuu. Vaikka kuinka olisi päättänyt purra hammasta. Sain jalkoihini laajat toisen asteen palovammat, joita seurattiin palovammaosastolla pari päivää. Tällä hetkellä näyttää siltä, että selviän ilman ihonsiirtoja.
Kun siirryin takaisin psykiatriselle osastolle, oli lääkäri taas vaihtunut. Hän oli samaa mieltä kanssani siitä, etten ole sen paremmin turvassa osastolla kuin kotonakaan. Sovittiin, että kotiudun heti kun pääsen kovista kipulääkkeistä eroon.
Mielessä on hieman iloa. Sain muutaman päivän lisää opioideja, mikä helpotti tietenkin myös kroonista kipuani. En muistanutkaan miltä tuntuu, kun ei koko ajan tarvitse niellä kyyneleitä. Olen lääkärin kanssa samaa mieltä kotiuttamisestani, mutta silti hänen mielipiteensä tappoi viimeisenkin sisälläni olevan toivon siitä, että joku vielä keksisi jotain mikä parantaisi minut. Vaikka olen sitä ääneen jo pitkään sanonut, nyt viimeistään ymmärrän, ettei pelastajaa ole.
Tytärtä on ikävä. Koiraa ja kissoja myös. Kotiutuminen tuntuu mukavalta ajatukselta, mutta takaraivossa kummittelee pelko. Nyt kun olen löytänyt noin ylivoimaisen keinon aiheuttaa kipua ja tuskaa, se tuskin jää viimeiseksi kerraksi.
Pysäyttävä kirjoitus. Ehkä naiivina olen aina ajatellut että jokaista psyykkisesti sairasta voi auttaa jotenkin, onhan jo niin paljon tutkittu ja löydetty erilaiset hoitokeinoja. Että jokainen voisi jossain vaiheessa palata "normaaliin" elämään kun vain saa tarpeeksi tukea ja apua.
VastaaPoistaEn osaa kuvitella, miltä sinusta tuntuu kun lääkäri sanoo tuon ääneen. Jossain sisimmässäni kuitenkin haluan uskoa, että jonain päivänä olet selvinnyt näistä koettelemuksista ♥
Onneksi kipuihin sait jotain apua edes!
Kiitos kommentistasi! Lääkäri kyllä sanoi, että ainoa hoito on vuosien terapia, eli ei pyyhettä ihan täysin ole kehään heitetty. Se vaan, ettei osastolla tai lääkkeillä mun vointia saada paranemaan. "Vuosien" terapia kuulostaa ikuisuudelta, varsinkin kun n takana on jo 2, 5 vuotta ilman mainittavaa edistystä.
VastaaPoistaHei Anonyymi, olit oikeassa! Näyttää siltä että minä selviän :) en malta odottaa, että pääsen kertomaan hyvät uutiset!
VastaaPoista