Pari viikkoa tahdosta riippumatonta osastohoitoa on taas takana. Syyt ovat samat kuin aina aiemminkin, tällä kertaa ommeltiin molemmat ranteet. Osastolle on tullut uusi työntekijä kerrosta alempaa, osastolta jolla olin, kun vammautumiseen johtanut itsemurhayritys tapahtui. En saa sitä mielestäni.
Kolme vuotta sitten olin isäni kanssa lääkärin tapaamisessa, jossa piti tehdä hoitopäätös tarkkailun loppuessa. Kerroin, että tapan itseni heti kun saan tilaisuuden. Lääkäri antoi vaihtoehdoksi jäädä joko tahdosta riippumattomaan tai vapaaehtoiseen hoitoon tiivistetyllä valvonnalla ja liikkumavapauden rajoituksella. Valitsin vapaaehtoisen, koska ajattelin, että siitä on nopeampi luikerrella pois. Osastolla olemiseen päätös ei kuitenkaan vaikuttaisi -olisin neljän seinän sisällä ja minua vahdittaisiin koko ajan.
Muutaman päivän päästä äitini oli koiran kanssa alaovella ja pyysin kahvihuoneesta jotain hoitajaa käyttämään minua pihalla. K tuli ja päästi minut yksin ovesta. Sanoin, että hänen pitäisi tulla mukaan, mutta K sanoi että kahvitauko on kesken. Mumisin hyvästit, kävin tapaamassa koiraa, kävelin kotiin ja hyppäsin neljännen kerroksen parvekkeelta.
Seuraavalla viikolla äitini oli käynyt hakemassa tavarani osastolta ja kysynyt miten olin päässyt karkuun. Vastaava hoitaja sanoi, että asia oli täysi mysteeri. Kukaan ei tiennyt, miten olin onnistunut karkaamaan. K tiesi varmasti, mutta oli päättänyt selvitä asiasta valehtelemalla.
En voi syyttää vammautumisestani ketään muuta kuin itseäni. Itse karkasin, kävelin omilla jaloillani kotiin ja päätin ihan itse heittäytyä pää edellä parvekkeelta. Silti raivostuin, kun kuulin että osastolla tapahtuneesta päätettiin selvitä valehtelemalla. Tein hoitovirheilmoituksen, jonka potilasvahinkokeskus ratkaisi osaston hyväksi. Samaisen vastaavan hoitajan mukaan K oli seurannut minua ulos asti, ja olin käyttänyt äärimmäistä oveluutta päästäkseni karkuun. Vastauksessa vedottiin myös siihen, että olin vapaaehtoisessa hoidossa eikä minulle oltu voitu laittaa liikkumavapauden rajoituksia. Hevonpaskaa, sanon. Minua varoitettiin etukäteen siitä, että psykiatriaa on lähes mahdoton saada vastuuseen mistään. En todellakaan pidä heitä syyllisenä tapahtuneeseen, mutta en myöskään voi antaa heidän päästä asiasta valehtelemalla.
Vanha kauna nakertaa sisuksia, mutta samalla se pitää minut hengissä. Aion saada K:n pään pölkylle ennenkuin katkaisen omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti