Tämä blogitarina alkoi vuonna 2011 osoitteessa www.tasapainoilua.vuodatus.net . Tällä hetkellä käytössäni on vain kännykkä, jolla en jostain syystä pysty tekemään postauksia vuodatukseen. Koska peukku on välillä kämmenen keskellä, en saa siirrettyä vanhoja juttuja tänne (apua otetaan vastaan!)...
Paljon on tapahtunut viimeisimmän postauksen jälkeen. Ikäviä juttuja, kivoja juttuja ja jotain siltä väliltä. Elämä on.
Syksyllä muutin ihanasta asunnostani kaupungin halvimmalle ja levottomimmalle alueelle. Virallinen selitys oli, että siellä pääsee helpommin liikkumaan pyörätuolilla kun on tasaista. Todellinen syy oli se, että vuokrat oli monelta kuulta maksamatta ja häätö uhkasi.
Alkuajoista uudessa asunnossa en muista oikein muuta kuin että pelkäsin. Asunto oli luhtitalon ensimmäisessä kerroksessa ja oviin ja ikkunoihin saatettiin käydä koputtelemassa keskellä yötä. Enimmäkseen vietin yöt komerossa tai sängyn alla. Ihan niinkuin lapsena.
Loppusyksystä menin vapaaehtoisesti osastolle, jossa sain aseteltua sukset kunnolla ristiin apulaisylilääkärin kanssa. Hän kotiutti minut ja seuraavana päivänä joku oli löytänyt minut asunnostani. Taas yksi epäonnistunut yliannostus. Psyykenlääkkeet lopetettiin toimimattomina ja kokeiluvuoroon tulivat muut keinot magneettistimulaatiosta sähköhoitoon. Viimeisimmästä sain sen verran apua, että kotiuduin tammikuussa melko hyvävointisena.
Pääsin muuttamaan upouuteen kaksioon pois kauhulähiöstä. Asun yksityisen asumispalveluyksikön vuokralaisena. Käytännössä se tarkoittaa, että ohjaaja on tarvittaessa apunani 8-20 välillä, huolehtii lääkkeet ja menot. Hurjasti totuttelua tällainen asumismuoto vaatii varsinkin kun on aina ollut niin "minä itte" ja jos ei muusta ole osannut olla ylpeä niin ainakin siitä että on pärjännyt omillaan. Avuksi taloudenhoitoon tuli edunvalvoja, jonka kanssa myös asiat ovat vielä varsin alussa.
Eiköhän tästä ihan hyvä vielä tule. Joku päivä. Aika kuluu terapioissa juostessa, kuukauden-parin välein käyn osastolla intervalliviikolla. Niin ja jotain ihanaakin, nimittäin Jade! Hän on kolmen kuukauden ikäinen seropityttö, joka huolehtii mun mielenvireydestä ja ulkoilutuksista. Omistan koiran yhdessä kaverini kanssa, joten sessu vaihtaa kotia viikon-parin välein. Tytär viettää edelleen viikonloppuja ja lomia täällä, joten saan säännöllisin väliajoin nauttia myös teinidraamasta.
Muuten vointi on ollut poikkeuksellisen vaihtelevaa. Hyviä päiviä juu, mutta pohjat ovat olleet sitten todella syviä. Niistä kerron myöhemmin lisää. Nyt täytyy lähtä siivoomaan neiti paskapuristimen sotkut. Hauskaa alkavaa viikkoa, kamut!
olen seurannut sun edellistä blogia jo pitkään ja olin jo huolissani ku et päivitellyt aikoihin mutta nyt hyvä tietää kaikki suunnilleen ok, paljon voimia ja toivottavasti alkava kevät piristää myös sinunkin mielialaa :)
VastaaPoista-Amy
ois kiva jos kirjottelisit useammin!
VastaaPoistaKiva huomata, että blogilla on vielä lukijoita! Tsempit Amynkin kevääseen ja tiedoksi, että luonnoksia on kymmenkunta. Tein periaatepäätöksen julkaista jatkossa joka torstai!
VastaaPoista